Kiinalaisia taistelutaitoja kutsutaan yhteisellä nimellä Wushu. Ne voidaan karkeasti jaotella ulkoisin ja sisäisiin tyyleihin. Shaolin Kung Fu on hyvä esimerkki ulkoisesta kovasta tyylistä. Suosittuja sisäisiä tyylejä ovat esim. Tai Chi Chuan (Taijiquan), Ba Kua, Liu Ho Ba ja Hsing Yi.
Tai Chi Chuan tai taijiquan voidaan kääntää vapaasti kiinalaiseksi nyrkkeilyksi tai varjonyrkkeilyksi. Tarinan mukaan Zhang Shanfeng kehitti Tai Chi quanin 1400 luvun lopulla nähtyään kurjen ja käärmeen taistelevan keskenään. 1600 luvun puolivälissä Chen Wangting Henanin provinssista Chenjiagoun kylästä kehitti Chen taiji-nimellä tunnetun tyylin, joka osoittautui erittäin tehokkaaksi taistelutilanteissa.
Tämä taistelutaito kulki Chen suvussa sukupolvelta toiselle eikä sen salaisuuksia paljastettu ulkopuolisille. Kun tuliaseita alettiin käyttää taisteluissa niin taijin merkitys taistelulajina pieneni ja sitä alettiin pitää lähinnä terveyttä edistävänä ja elinikää pidentävänä harrastuksena. Chen Wantingin kehittämistä 7 taiji liikesarjasta, useimpien suorittaminen vaati erittäin hyvää fyysistä kuntoa ja ne olivat vaikeita kokeneillekin taistelulajien harjoittajille.
Koska sotatantereella tästä taistelutaidosta ei enää ollut samanlaista hyötyä kuin aikaisemmin, taijin harjoitteluun ei enää suhtauduttu entisellä vakavuudella. Niinpä muutaman sukupolven jälkeen Chen suvun mestaritkin hallitsivat enää vain joitakin näistä alkuperäisistä sarjoista. Chenjiagoun kylässä Chen Changxin (1771-1853) yhdisti tunnetut sarjat kahdeksi sarjaksi. Nämä ovat vanha ykkössarja (Yilu)ja vanha kakkossarja (Erlu).
Vähitellen Chen taijin salaisuuksia alettiin paljastaa sukuun kuulumattomille.
Chen Zhaopei läksi ensimmäisten joukossa opettamaan Chen tyyliä Chenjiagou-kylän ulkopuolelle, kun hänet 1928 kutsuttiin opettamaan Pekingiin. Kun hänet 1930 kutsuttiin edelleen opettamaan Nanjing:iin, Chen Fake jatkoi opetusta Pekingissä. Pekingistä taijin eri tyylisuunnat pian levisivät muihin Kiinan kaupunkeihin ja Kiinan ulkopuolisiin maihin. 1958 Chen Zhaopei palasi Chenjiagou-kylään opettamaan 19:nnen sukupolven Chen oppilaita. Hänen kuoltuaan 1972 työtä jatkoi Chen Zhaokui, joka oli Chen Faken poika.
Kun Chen tyyliä alettiin opettaa myös suvun ulkopuolisille, syntyi useita Chen tyylistä muunneltuja tyylejä. Näistä Yang on nykyisin tunnetuin ja laajimmalle levinnyt tyyli.
Yang Luchan (1799-1872) oli 15. sukupolven Chen mestari, Chen Changxin:in oppilas ja Yang tyylin perustaja. Hän oli ensimmäinen Chen sukuun kuulumaton Chen tyylin hallitseva mestari.
Yang Jianghou (1839-1917) oli Yang Luchan:in kolmas poika. Hän jatkoi isänsä Yang tyylin opettamista ja edelleen kehittämistä.
Yang Chengfu (1883-1936) oli Yang Jianghoun toinen poika. Hän modifioi edelleen Yang perheen taijityyliä 1920- ja 1930-luvuilla. Hänen ja muiden perheenjäsenten tehokkaan opetuksen ansiosta Yang tyylin suosio kasvoi nopeasti Etelä-Kiinassa, Hong Kongissa ja Taiwanissa.
Vuonna 1956 Kiinan urheilukomitean toimeksiannosta kehitettiin 24 liikkeen yksinkertaistettu Yang tyylin sarja. Siinä Yang tyylin pidempi sarja on lyhennetty 24 asentoa sisältäväksi versioksi. Tarkoituksena on ollut helpottaa sarjan oppimista, mutta samalla säilyttää mukana taijin olennaiset periaatteet. Tämä sarja opetetaan yleensä ensimmäisenä Yang tyyliä harjoitteleville.
Suomeen taiji tuli 1970 luvulla.